Blogissa on ollut hiljaista kuluneet kaksi viikkoa. Nämä kaksi pitkää viikkoa ovat saavuttamassa päätepisteensä, sillä ylihuomenna rakennuslupa on lainvoimainen. Odotus myös palkitaan, sillä urakoitsijan ja vastaavan mestarin ansiosta heti samana päivänä pyörähtävät isot koneet käyntiin ja maatyöt pääsevät alkuun. En varmaan ikinä unohda sitä tunnetta, joka holahti yli kun luin viestin maatöiden ja paalutuksen aikataulusta. Se kouraisu vatsanpohjasta oli melkoinen, uuden talon rakentaminen todellakin tapahtuu NYT eikä tulevaisuudessa!
Lainvoimaisuutta odotellessa on tontillakin tapahtunut, sillä nyt on maaurakoitsijaa varten maastoon merkitty talon viralliset paikat punakärkisillä merkkikepeillä.
Samoin kuluneen kahden viikon aikana on käyty myös suunnittelemassa taloomme sähköjä ja valoja. Se oli varsin mielenkiintoinen pari tuntinen. Oli mukava huomata että kuvaillessamme vaikka vähän valtavirrasta poikkeaviakin ideoitamme, niin puhuimme ammattilaisen kanssa niin sanotusti samaa kieltä koko ajan, ja saimme ratkaisuihin hyviä toteuttamis-ideoita. Muun muassa aikaisemmin karttamiamme spotteja on nykyisin kuulemma myös neliskulmikkaita, jotka sopivat pyöreitä spotteja huomattavasti paremmin muuhun valaistuskokonaisuuteen. Nämä ratkaisivat muutamia ongelmia, kuten wc:n yleisvalo ja keittiön työpöydän valaistus ikkunan edestä. Nyt vain jännityksellä odotellaan, mikä on valaistussuunnitelmaan tehtyjen muutosten kustannusvaikutus budjettiin ja paljonko sitä pitää purkaa tai muokata.
Niin, ja jottei unohdu niin myös suihkuongelma on ratkaistu! Saamme sittenkin kaksi suihkua kylpyhuoneeseen. Kylpuhuoneeseen tehdään yksi pieni, noin 50cm seinäke suojamaan allaskaappia suihkusta tulevalta vedeltä. Suihkutilaan muodostuviin nurkkiin tehdään viistot kulmat, joihin suihkut asetetaan.