Niin, miten nämä liittyvät toisiinsa – ei niin mitenkään. Paitsi että julkisivuvärityksen ollessa vaikeaa valita niin vastapainoksi tarvitaan jotain mikä sujuu edes suunnilleen oikein. Ja tämä tapettien valinta onkin sujunut poikkeuksellisen helposti. Eilisen sisustus-session aikana tuli päätettyä että MH 1, MH 3 ja MH 4 saavat tehostetapetit idän puoleiseen seinään ja MH 2 saa tapettinsa lännen puoleiseen seinään.

MH 1:n seinään tulee vaalea, likimain valkoinen raitatapetti, jossa raidat eroavat pohjastaan vain kiiltoasteellaan. Näin raidat näkyvät vain valon heijastuessa, ja muuten näyttää hyvin maalatun kaltaiselta. Raidat tulevat siis vaakaan ja korostuvat ihanasti sängyn päätyyn taakse sijoitettavan led-nauhan ja epäsuoran valaistuksen avulla. Tai sitten aamupäivä-auringon säteiden vaikutuksesta.

MH 1, tapettiehdotus

Kuva täältä
MH 2:n seinään laitetaan hauska Cars-tapetti, joka kuitenkin valikoiman vähän rauhallisemmasta päästä. Toiseksi nuorimmaisen pojan toive olisi saada huoneestaan täysin punainen, joka on hänen vahva lempivärinsä. Mutta oli kyllä tähän tapettivalintaan oikein tyytyväinen, kun juteltiin onhan tässäkin edes vähän punaista ja että esim. huonekaluilla saadaan punaista vaikutelmaa lisättyä. Ja aikuisen näkökulmasta katsottuna siten, että lempivärin vaihtuessa on meidän helpompi reagoida muutokseen 😉

Kuvaa en huomannut ATV:ssä ottaa, mutta vastaava löytyi eBay:n sivuilta.

MH 3:n tapetti on vähän vielä haussa, ehdottamani tapetti ei ihan ollut teinitytön mieleen. Mutta teemana raitakuosi tulee varmaan toistumaan tässäkin huoneessa. Ihan täysin nou-nou tämäkään tapetti ei kuitenkaan ollut, kunhan sen kuulemma vaakatasoon saa.

MH 2:n tapetti oli nappi-valinta. Siitä tykättiin heti. Ja onhan se cool, sopivan vaalea, mutta siinä on kuitenkin sopivasti asennetta. Tämä taitaa lisäksi olla vielä helppo tapetoitavakin, kun ”laudat” on jo valmiiksi vaakatasoon, niin tapetoida voi suoraan pystyyn.

Ainoastaan olohuoneen maali/tapetti-valinta on vielä vaiheessa. Toisaalta tekisi mieli tehdä olohuoneesta rauhallinen ja tyyni. Osittain tekisi mieli sävyttä olohuoneen lännen puoleisen seinän maali vastaamaan edellä kuvaamani Ikean taulun pohjasävyä ja sijoittaa taulu seinään. Toisaalta tekisi mieli laittaa tähän tuota niin trendikästä Cole & Sons:n Woods-tapettia. Se on niin hieno! Mutta tuleeko isolla pinnalla liian hallitsevaksi?

cole__son_woods

Kuva täältä

Ja jos isolla pinnalla on liian hallitseva, niin kumpaan seinään eteisessä tuon Woodsin laittaisin? Jos sinne sen siirtäisin. Etelän suuntaiselle seinälle eli MH3 vastaiselle seinälle vai lännen puoleiselle seinälle, wc:n oven taakse (joka toki lähes aina kiinni ja siten seinä näkyvissä).

Pohjapiirrustus, blogiin muokattu

Mutta se julkisivu, oikeaa väriä ei ole löytynyt vieläkään. Mallipurkkeja on jo ostettu 4 ja tontilla on neljät ”mallipalat” maalattu. Värejä on tsiigattu valossa ja varjossa, mustan ”peltikaton” kanssa ja ilman sitä. Salaojaputki yrittää tuoda esiin tumman sokkelin vaikutusta. Hankalaa on.

Tässä varjossa ja ”peltokaton” kanssa. 
Tässä kirkkaassa auringossa ilman ”peltikattoa”.


Tuosta valokuvasta vaihtoehdot 1 ja 4 on pois suljettu, nuo 2 ja 3 ovat paremmat, mutta niistäkään ei tule sitä ”tämä on se oikea” -tunnetta. Tuleeko sitä koskaan?!?

Tuo meidän mallipala nro 2 on siis ihan sama maali kuin tässä kuvassa. Kuvassa se näyttää ihanalta, mutta meidän mallipalassa ei.

Teknos 7533

Kuva täältä

Vastaavasti tuo meidän mallipala nro 3 on lähellä Sievitalojen mainoskuvaa, mutta tässäkään en osaa kuvitella mallipalan perusteella tuollaista julkisivua saavani.

Sievitalo, tikkurila 547X

Kuva täältä

Auttakaa päättämätöntä, mikä teidän mielestänne sopisi parhaiten? Tieltä päin katsottuna maisemaa näkyy otsikkokuvassaeli tässä

cropped-kuva-jaakonkujalta-toukokuu-15.jpg

ja alla olevassa kuvassa näkymää talosta kadulle päin, tosin tässä takapihan puolelta, mutta joka tapauksessa tämä on värimaailma naapurustossa.

Jaakonkujan talot
Mikä väri tuonne meidän talolle siis sopii?